Kirkon neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä

23.2.2022 13:53

JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Mikkola kertoo, että neuvottelut sujuivat tänään niin sanotusti hyvässä hengessä. "Ratkaisevaa etenemistä ei tapahtunut, vaan työnantaja jäi vielä pohtimaan joihinkin järjestöjen esityksiin suhtautumista."

Kirkon pääryhmässä käytiin läpi palkansaajapuolen yleiseen palkkausjärjestelmään liittyviä tekstiesityksiä Kirkontalossa 23. helmikuuta. Palkankorotusten tasosta ei kuitenkaan vielä keskusteltu.

JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Mikkola kertoo, että neuvottelut sujuivat tänään niin sanotusti hyvässä hengessä.

- Ratkaisevaa etenemistä ei tapahtunut, vaan työnantaja jäi vielä pohtimaan joihinkin järjestöjen esityksiin suhtautumista.

Neuvottelut jatkuvat 24. helmikuuta.

Kerromme sopimusneuvotteluista kotisivullamme. Seuraa meitä ja keskustelua myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kirkko. Opiskelijoille ja nuorille erityisesti suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kirkko-faktat

Sopimus | Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Anne Mikkola (JUKO) ja JUKOn kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni (AKI-liitot)

Pääsopijat | JUKO, Kirkon alan unioni (JHL, Jyty), Kirkon alat ja Kirkon työmarkkinalaitos

Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus koskee noin 20 000:ta palkansaajaa.

Edellinen tiedote | Kirkon pöydässä jatkettiin tekstiesitysten parissa