Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat tänään

26.5.2020 16:07

Neuvottelut kunta-alan yli 420 000 palkansaajan työehdoista ja palkoista jatkuivat iltapäivällä järjestökohtaisilla tapaamisilla. Osapuolet jatkavat huomenna keskiviikkona. Neuvotteluja on nyt käyty vapunaattona kaatuneen sovitteluratkaisun pohjalta.

Neuvottelut kunta-alan yli 420 000 palkansaajan työehdoista ja palkoista jatkuivat tänään iltapäivällä järjestökohtaisilla tapaamisilla. Osapuolet jatkavat huomenna keskiviikkona.

Kunnan yleisestä sopimuksesta neuvottelevat julkisalan neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super ja Tehy) ja KT Kuntatyönantajat. Neuvotteluja on nyt käyty vapunaattona kaatuneen sovitteluratkaisun pohjalta. JUKO on esittänyt pohjaan useita parannusehdotuksia.

JUKO on toistuvasti painottanut, että sen jäsenliitot ovat valmiita sopimusratkaisuun hyvinkin nopeasti, sillä koronapandemiasta seuranneiden vaikeuksien vuoksi työmarkkinatilanne edellyttää vakauttamista. Jos kaikille sopivaa ratkaisua ei löydy, JUKO on valmis neuvottelemaan erillisratkaisusta KT:n ja yhteisymmärryksen löytävien järjestöjen kesken.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset päättyivät maaliskuun lopussa, jonka jälkeen työntekijät siirtyivät sopimuksettomaan tilaan. Sopimuksettomana aikana voimassa ovat vanhat virka- ja työehdot, kunnes uudet sopimukset on sovittu.

Kunta-alan sopimusneuvotteluja on käyty yli neljä kuukautta.

JUKO neuvottelee kuntasektorilla neljä sopimusta: kuntien yleisen sopimuksen sekä opettajien, lääkärien ja teknisen henkilöstön sopimukset. Joka kolmas kuntatyöntekijä kuuluu JUKOn sopimien työehtojen piiriin.

Kunta-ala tarvitsee sopimukset nyt – neljä pointtia

• Syksyllä kuntien ja kuntatyöntekijöiden tärkein tehtävä on korjata koronapandemian jälkiä ja valmistautua mahdolliseen toiseen korona-aaltoon. Kunnat ja niiden henkilöstö tarvitsevat työlleen vakautta ja ennakoitavuutta, eivät riskiä keskeneräisten sopimusneuvottelujen aiheuttamasta työmarkkinakärhämästä.

• Paikallinen sopiminen on jäissä, koska kunnallinen pääsopimus on päättynyt. Poikkeusoloissa korostuu työpaikkakohtaisten ratkaisujen merkitys: sekä työntekijät että työnantaja tarvitsevat työehtosopimuksen rajoissa sovittavia joustoja.

• Kuntien rahoituksen heikentyminen ja koronan hoito syövät syksyltä palkansaajien mahdollisuutta palkankorotuksiin. Tämä yhdistettynä kuntien uhkaamiin lomautuksiin – pahimmillaan irtisanomisiin – heikentää kuntatyöntekijöiden taloutta, yleistä kulutusta sekä kuntien ja valtion verokertymää.

• Kiky-tunnit on tällä työmarkkinakierroksella säännönmukaisesti poistettu. Esimerkiksi valtiolta ne poistuvat 1. lokakuuta. Mitä kauemmin sopimusneuvottelut jatkuvat, sitä kauemmin kiky-tunnit kuormittavat kuntatyöntekijöitä.

Lue myös JUKO yhä valmis nopeaan ratkaisuun – ”Kuntatyönantajan pitää nyt päättää, mitä se haluaa” (20.5.)