JUKO yhä valmis nopeaan ratkaisuun – ”Kuntatyönantajan pitää nyt päättää, mitä se haluaa”

20.5.2020 12:53

"280 000:ta kuntatyöntekijää ei voi jättää vähemmistön panttivangiksi. Tilanne on nyt kohtuuton ja on jo johtanut keskusteluun nykyisen sopimusjärjestelmän toimivuudesta. Tämä keskustelu on käytävä perusteellisesti sopimuskierroksen jälkeen", JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Kunta-alan työehtoneuvottelut jatkuivat keskiviikkona aamupäivällä.

Neuvotteluja ovat käyneet julkisalan neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy, Suomen pelastusalan ammattilaiset) ja KT Kuntatyönantajat.

Yhteisen kokoontumisen jälkeen neuvotteluja jatkettiin järjestökohtaisesti. Seuraavan kerran neuvottelijat tapaavat vasta ensi viikon tiistaina.

JUKO korostaa, että sen jäsenliitot ovat edelleen valmiita sopimusratkaisuun hyvinkin nopeasti, sillä koronapandemiasta seuranneiden vaikeuksien vuoksi työmarkkinatilanne edellyttää vakauttamista.

Jos kaikille sopivaa ratkaisua ei löydy, JUKO on valmis neuvottelemaan erillisratkaisusta KT:n ja yhteisymmärryksen löytävien järjestöjen kesken.

Kuntien noin 420 000:ta palkansaajaa koskevat virka- ja työehtoneuvottelut kaatuivat vapunaattona Soten hylättyä valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan tekemän sovitteluratkaisun. Muut neuvotteluosapuolet olivat valmiita hyväksymään ratkaisun.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen painottaa, että:

- Kuntatyönantajan pitää nyt päättää nopeasti, mitä se haluaa. 280 000:ta kuntatyöntekijää ei voi jättää vähemmistön panttivangiksi. Tilanne on tällä hetkellä kohtuuton ja on jo johtanut keskusteluun nykyisen sopimusjärjestelmän toimivuudesta. Tämä keskustelu on käytävä perusteellisesti sopimuskierroksen jälkeen.

Kuntasektorilla JUKO neuvottelee neljä sopimusta: kuntien yleisen sopimuksen sekä opettajien, lääkärien ja teknisen henkilöstön sopimukset. Joka kolmas kuntatyöntekijä kuuluu JUKOn sopien työehtojen piiriin.

Kunta-alan kaikki virka- ja työehtosopimukset päättyivät maaliskuun lopussa, jonka jälkeen palkansaajat siirtyivät sopimuksettomaan tilaan. Voimassa ovat nyt niin sanotulla jälkivaikutuksella vanhat työehdot.

Tavoitteet pysyvät

JUKOn neuvottelutavoitteet eivät ole muuttuneet, eikä valtakunnansovittelijan ratkaisu sido enää osapuolia.

Kiky-tuntien poistaminen, yleisen linjan mukaiset palkankorotukset, poikkeusajan lisä ja oikeudenmukaista palkkausta tukeva ohjelma ovat edelleen esillä kunta-alan neuvotteluissa.

JUKO tarkastelee vaihtoehtoisia etenemisteitä neuvottelujärjestelmän uudistamisen, sopimuskauden pituuden ja neuvotteluaikataulun osalta.

JUKO neuvottelee

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista.

Sovimme työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Toistaiseksi sopimukset on saatu yliopistoille, valtiolle ja Kansallisgalleriaan. Työterveyslaitokselle neuvottelutulos saavutettiin viime viikolla. Avainta-aloilla neuvottelut jatkuvat. Kirkon sopimusneuvottelut ovat siirtyneet sovitteluun.

Seuraa www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.

Lue myös Kunta-alan työehtoneuvottelut jatkuvat maanantaina (14.5.) JUKO: Kunta-ala tarvitsee sopimusneuvottelunsa nyt – neljä pointtia (13.5.) JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren: Kuntaneuvottelujen parasta ennen -hetki löi jo maaliskuun kääntyessä viimeiselle kolmannekselle (5.5.) Suomen suurin neuvottelujärjestö JUKO haluaa irti kiky-tunneista tai kunnon korvauksen työajan pidennyksestä (13.1.)