Työnantajalta ei tarjousta kirkon neuvotteluissa

1.3.2022 11:47

Kirkon sektorin neuvottelijat kokoontuivat jälleen 1. maaliskuuta. "Järjestöt odottivat työnantajalta tarjousta sopimuskaudesta ja sopimuskorotuksista, mutta työnantajalla ei ollut valmiutta tarjouksen antamiseen", JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Mikkola kertoo.

Kirkon sektorin neuvottelijat kokoontuivat jälleen 1. maaliskuuta.

- Järjestöt odottivat työnantajalta tarjousta sopimuskaudesta ja sopimuskorotuksista, mutta työnantajalla ei ollut valmiutta tarjouksen antamiseen, JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Mikkola kertoo.

Neuvotteluja sovittiin jatkettavaksi torstaina 3. maaliskuuta.

Sopimukseton tila

Kirkon virka- ja työehtosopimuksen voimassaoloaika on päättynyt 28. helmikuuta. Kirkon neuvottelut alkoivat 19. tammikuuta. Kirkon sektori siirtyy sopimuksettomaan tilaan tiistaina 1. maaliskuuta.

Määräajaksi solmittavissa virka- ja työehtosopimuksissa sovitaan muun muassa palkoista, työajoista, vuosilomista ja lomarahoista. Kun sopimuksen voimassaolo päättyy, alkaa sopimukseton tila.

Sopimuksettomassa tilassa työpaikoilla sovelletaan vanhan sopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Tätä kutsutaan jälkivaikutukseksi. Työntekijän arkea sopimukseton tila ei muuta: työt tehdään vanhan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Sopimuksettoman tilan aikana ei ole työrauhavelvollisuutta, eli myös työtaistelut ovat mahdollisia, jos palkansaajat ja työnantaja(t) eivät pääse sopimukseen työehdoista. Palkansaajien työtaistelukeinoja ovat muun muassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä lakko.

Seuraa somessa

Kerromme sopimusneuvotteluista kotisivullamme. Seuraa meitä ja keskustelua myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kirkko. Opiskelijoille ja nuorille erityisesti suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kirkko-faktat

Sopimus | Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Anne Mikkola (JUKO) ja JUKOn kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni (AKI-liitot)

Pääsopijat | JUKO, Kirkon alan unioni (JHL, Jyty), Kirkon alat ja Kirkon työmarkkinalaitos

Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus koskee noin 20 000:ta palkansaajaa.

Edellinen tiedote | Kirkon neuvotteluissa edelleen kaikki auki

Miksi virka- ja työehtosopimusneuvottelut?

Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.

Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.

Virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.