Vastuullisuusnäkökulma päällimmäisenä kuntaneuvotteluissa, JUKO jakoi palkkaohjelmatavoitteensa

13.3.2020 12:29

Kuntaneuvotteluissa olivat tänään esillä koronavirustilanne, palkkaohjelma sekä pääsopimuksen uudistaminen.

Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat pääryhmässä tänään. Esillä oli ajankohtainen koronavirustilanne.

- Vastuullisuusnäkökulma on nyt kaikessa päällimmäisenä. Keskustelimme koronan vaikutuksista ja varautumisesta erilaisiin neuvottelu- ja sopimusvaihtoehtoihin, myös force majeure -tilanteeseen. Viranomaisten ohjeistuksesta pidetään tiukasti kiinni myös neuvottelujen osalta, kertoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

JUKO jakoi palkkaohjelmatavoitteensa, tässä vaiheessa sitoumuksetta. Myös JAU esitteli oman mallinsa.

Kuntatyönantaja KT on esitellyt sopimusalakohtaisissa pöydissä kiky-tunnit korvaavat heikennystavoitteensa, jotka ovat palkansaajien näkökulmasta todella rajuja. KT odottaa vastaantuloa ja vastaesityksiä kiky-tuntien korvaamisesta.

- Muistutimme, että muilla aloilla toteutetut ratkaisut ovat sisältäneet paljon palkansaajille myönteisiä asioita sen lisäksi, että kiky-tuntien työnantajalle tuomaa hyötyä on kompensoitu, Löfgren kertoo.

Pääsopimuksen uudistaminen
ajankohtaista

JUKO on valmistellut yhdessä JAU:n kanssa uuden pääsopimuksen päälinjoja kokonaisuutena. Niitä esiteltiin kokouksessa. Pääsopimuksessa on sovittu kunta-alalla sovellettavat työehtosopimukset ja neuvotteluosapuolet sekä neuvottelumenettelyä koskevat määräykset.

- Pääsopimuksen uudistaminen on ajankohtaista, koska nykyinen päättyy KoHon irtisanomana maaliskuun lopussa. Keskustelimme siitä, että nyt pitäisi rakentaa silta tulevaan palvelurakenteeseen sopimustoiminnan näkökulmasta, kertoo JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Työelämän kehittämisen jatkotoimista ja niiden rahoittamisesta KunTekon jälkeen käytiin lyhyt keskustelu. Aiheesta on oltu ja tullaan edelleen olemaan yhteydessä valtiovaltaan.

Myös edellisen sopimuskierroksen tuloksellisuuserä oli esillä. Tasa-arvovaltuutetun lausunto tuloksellisuuserän tasa-arvovaikutuksista on annettu. Lausunnon mukaan tuloksellisuuserä ei kohtele perhevapailla olevia tasa-arvoisesti.

-Selvittelemme, onko tasa-arvovaltuutetun lausunnon perusteella mahdollista saada KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteistä ohjeistusta, Löfgren kertoo.

Tapaamisessa keskusteltiin myös neuvottelujen yleistilanteesta, neuvotteluryhmien tilanteesta sekä allekirjoituspöytäkirjan teknisistä muotoiluista. Työaikatyöryhmässä on käsittelyssä lukuisa määrä työtavoitteita. Kaikissa muissakin työryhmissä työ on edelleen varsin kesken.

Neuvotteluja jatketaan kunta-alan pääryhmässä 18.3.2020.

***

Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.

Akavalainen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa neuvotteluissa sinua ja ammattiliittoasi ja neuvottelee työpaikallasi käytössä olevat työehtosopimukset.

JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta korkeakoulutettua. Sovimme työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja AVAINTA-aloilla. Sovimme työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kunnan sopimusneuvotteluihin osallistuvat JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JAU:n muodostavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty), Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo (KoHon muodostavat Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, Tehy sekä Suomen Palomiesliitto SPAL) ja KT Kuntatyönantajat.

Tiedotamme neuvotteluista neuvottelutiedotteella. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.

Lue edellinen neuvottelutiedote: Kiky ja palkkaohjelma esilla kunta-alan neuvotteluissa 28.2.2020