15.10.2026

Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan historian kuudennet koko organisaatiota koskevat yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä 15. lokakuuta.
– JUKO vastustaa kaikkia henkilöstövähennyksiä sekä työntekijöiden tehtäviin tai palvelussuhteiden ehtoihin kohdistuvia heikennyksiä, kertovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn pääluottamusedustajat Sini Hintikainen, Kati Auvinen, Ann-Helena Koivunoro ja Emma Hokkila.
Pääluottamusedustajat korostavat, että hyvinvointialueen säästöpaine ymmärretään, mutta henkilöstö kyseenalaistaa ensi vuodelle asetettujen säästöjen kokoluokan.
– Näin mittava säästötavoite on asettanut myös toimialat kohtuuttomaan tilanteeseen. Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista ei voida säästää 34 miljoonaa euroa ilman merkittäviä vaikutuksia henkilöstöön.
Henkilöstövaikutukset
Yt-toimet kohdistuvat vähintään 300 tehtävään. Irtisanomisuhan alle joutuu yt-neuvottelujen tuloksena 102 henkilöä.
Lisäksi luonnollisen poistuman kautta ja avoimiksi tulevien tehtävien täyttämättä jättämisellä tehtäviä vähenee sadalla. Tulossa on myös lukuisia muutoksia henkilöstön tehtäviin sekä työntekopaikkaan.
Päättyneiden yt-neuvottelujen henkilöstövaikutusten osuudeksi kertyi 15,5 miljoonaa euroa.
Huoli palvelujen saatavuudesta kasvaa
– Olemme hyvin huolissamme siitä, miten säästöesitykset vaikuttavat henkilöstöön sekä asiakas- ja potilasturvallisuuteen, pääluottamusedustajat huomauttavat.
Jatkuvat tuotannollis–taloudelliset yt-neuvottelut kuormittavat henkilöstöä. Samalla on kasvanut huoli lakisääteisten palvelujen saatavuudesta sekä laadusta.
– Mahdollisten irtisanomisten seurauksena hyvinvointialue menettää myös arvokasta osaamista ja asiantuntijoita, joiden korvaaminen myöhemmin voi osoittautua vaikeaksi, Hintikainen, Auvinen, Koivunoro ja Hokkila muistuttavat.
Etelä-Savon hyvinvointialueen esittämien toimenpiteiden tavoitteena on säästää ensi vuoden talousarviossa 34 miljoonaa euroa. Eloisalla on lakisääteinen velvoite kattaa noin 60 miljoonan euron alijäämä.
Aluehallitus käsittelee yt-neuvottelujen lopputulosta 26. lokakuuta. Talousarvioon liittyvistä asioista päätetään aluevaltuuston kokouksessa 30. marraskuuta.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa Eloisassa yli 20:n eri ammattiliiton jäseniä, esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, lääkäreitä, puheterapeutteja, sosionomeja, sairaanhoitajia, toimintaterapeutteja, farmaseutteja ja fysioterapeutteja.
Etelä-Savon hyvinvointialue toimii yhdentoista kunnan alueella ja palvelee noin 130 000 asukasta. Alueen väkiluku lähes kaksinkertaistuu loma-aikoina. Eloisa palvelee Enonkosken, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun, Pieksämäen, Puumalan, Rantasalmen, Savonlinnan ja Sulkavan alueilla.
◊◊◊
Mikä JUKO? Edustamme virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa 36:ta akavalaista ammattiliittoa, joilla on julkisaloilla yhteensä 200 000 jäsentä. Työpaikoilla 3 300 jukolaista luottamusmiestä/luottamusedustajaa edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä ja neuvottelee paikallisesti.