JUKO tyytyväinen kunta-alan kiky-sopuun

16.5.2019 15:10

Neuvottelujärjestö JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen on varovaisen tyytyväinen kunta-alalla juuri saavutettuun kilpailukykysopimuksen mukaiseen neuvottelutulokseen.

– Sopimus rokottaa julkisen sektorin työntekijöitä muita palkansaajia rankemmin määräaikaisen lomarahaleikkauksen takia. Lopputulosta täytyy silti pitää kohtuullisena, sillä lähtötilanteessa vaihtoehdot olivat vielä huonompia, lomien lyhentäminen ja sairausajan karenssi etunenässä.

– Vaikka neuvottelutulos ei ole kaikilta osin mieluinen, sen kanssa voidaan elää. Odotamme nyt, että maan hallitus pitää lupauksensa ja keventää tuloverotusta ja tukee näin osaltaan palkansaajien ostovoimaa, Luukkainen muistuttaa.

Työajan pidentäminen oli vaikein kysymys kunta-alan neuvotteluissa.

- Ensiksi väännettiin ja saatiin sopu siitä, että työaikaa ei lisätä lyhentämällä lomia. Lopulta sovittiin, että viikkotyöajan pidentyminen 30 minuutilla tulee pääsääntöisesti suunnitella tehtäväksi yhtenä päivänä. Työajan pidentyminen voidaan suunnitella myös niin, että joinakin päivinä tehdään tavanomaista pidemmät työvuorot, Luukkainen kertoo.

Paikallinen sopiminen on kunta-alalle jo entuudestaan tuttua ja laajasti käytössä. Nyt ­­­täsmennettiin työaikapankkia koskevaa ohjeistusta ja mahdollisuuksia, joilla voidaan estää työnantajan yksipuoliset työvoiman vähentämiseen tähtäävät toimet.

Kunta-alan neuvottelut jatkuvat opettajien OVTES-, lääkärisopimuksen ja teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen osalta vielä tänä iltana. Avoinna on muun muassa työajan pidentämistapa. Esimerkiksi opetusalalle ei sovi muille kuntatekijöille sovittu malli opetustyön erityisluonteen takia. Tavoitteena on sopimus tiistaiaamuun mennessä kaikilla kunta-alan ja muilla JUKOn sopimusaloilla. Akavalaiset ammattiliitot käsittelevät neuvottelutuloksia tiistaina aamulla, ja klo 12 on koolla JUKOn hallitus.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO neuvottelee yli 210 000 koulutetun palkansaajan palvelusuhteen ehdoista kunnan, valtion, kirkon ja yliopistojen sopimusaloilla. JUKO on laajin toimija koko työmarkkinakentässä, sillä se on osapuolena sopimuksissa, jotka koskevat kaikkiaan noin 600 000 suomalaista palkansaajaa.

lisätiedot:

puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872

neuvottelujohtaja Risto Kangas, puh. 040 520 8720