JUKOn valtiosektori tiedottaa

16.5.2019 15:10

Perjantaina 18.9. on järjestöjen päättämä mielenilmaus hallituksen toimenpiteitä vastaan klo 11.00-13.00 Kyse on siis mielenilmauksesta, ei lakosta.

Virkamiehet voivat osallistua mielenilmaukseen omalla ajallaan. Siis ottaa vapaapäivän, tai puoli päivää vapaata (esim. liukumat tms.). Esimieheltä voi pyytää luvan lähteä omalle asialle, jolloin leimataan ”oma asia ulos” (tunnit menevät liukumista).

 

Työsuhteiset voivat osallistua laillisesti mielenilmaukseen, mutta kun tältäkään osalta kyse ei ole lakosta, niin samaa ohjetta tulee noudattaa kuin virkamiesten osalta. Näin siksi, ettei ole tiedossamme ovatko kaikki järjestömme tehneet tai tekevätkö päätöksen mielenilmaukseen osallistumisesta.

 

Levittäkää tämä tieto virastonne JUKOlaiselle henkilöstölle. Mielenilmaisuun osallistuminen on vapaaehtoista. Jäsenen tulee tarkistaa oman liittonsa päätös mielenilmaisuun osallistumisesta järjestön kotisivuilta.

 

Luottamusmiesten tehtävä on sopimusten mukaan valvoa työrauhaa, joten he eivät ole aktiivisia toimijoita tässä asiassa.