Työhön tutustuminen | Koululaisten työelämään tutustumiselle yhtenäiset palkkasuositukset kunta- ja hyvinvointialoilla

26.1.2023 08:00

Järjestöt suosittelevat, että kunnat ja hyvinvointialueet palkkaavat tänäkin vuonna koululaisia kesäharjoitteluun. Kahden viikon työharjoittelun suosituspalkka on 390 euroa.

Palkansaajien pääsopijajärjestöt JUKO, JAU, Sote ry ja Kunta- ja hyvinvointialan työnantajat KT suosittelevat, että kunta- ja hyvinvointialan työnantajat tarjoavat myös tulevana kesänä koululaisille mahdollisuuden tutustua alan töihin.

Tiedotteessa järjestöt muistuttavat, että kesäharjoitteluohjelma ei korvaa normaalia kesätyötä.

Suositus on, että sama työnantaja tarjoaa kullekin nuorelle yhden jakson tutustumista työhön. Näin työkokemuksia on mahdollista järjestää useammalle koululaiselle. Harjoittelun jälkeen voi myös sopia pidemmästä työrupeamasta. Silloin ei ole kuitenkaan kyse enää Tutustu työelämään ja tienaa -mallin mukaisesta työsuhteesta.

Harjoitteluohjelma on syytä huomioida henkilöstö- ja koulutussuunnitelmissa tai muussa yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien ja työsuojeluvaltuutettujen kanssa hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua.

Koululaisten kahden viikon työharjoittelun suosituspalkka on tänä kesänä 390 euroa. Palkka sisältää vuosilomakorvauksen. Muutoin työsuhteissa noudatetaan kunta- tai hyvinvointialan virka- ja työehtosopimuksia.

Tavoiteena on innostaa nuoria hakeutumaan opintoihin, jotka työllistävät myös kunta- ja hyvinvointialalle. Tällä hetkellä palkansaajista kunta- ja hyvinvointialalla työskentelee joka viides, ja mahdollisuudet työllistyä myös tulevaisuudessa ovat hyvät.

Kunta- ja hyvinvointialan työnantajia ovat kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja hyvinvointiyhtymät. Järjestöjen yhteinen suositus koskee koululaisten kesäharjoitteluohjelmia vuosina 2023–2025.