Kunta-alan neuvottelijat pyytävät sovittelua

31.3.2020 16:46

Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät tänään tiistaina 31. maaliskuuta. Myös kunta-ala siirtyy sopimuksettomaan tilaan keskiviikkona 1. huhtikuuta. Sopimuksettomana aikana voimassa ovat vanhat työehdot.

Neuvottelut kunta-alan 420 000 palkansaajan työehdoista siirtyvät sovitteluun.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen arvioi, että kuntaneuvotteluihin tarvitaan valtakunnansovittelijan apua.

- Omin voimin ratkaisua ei syntynyt. Katsomme nyt eteenpäin ja sovimme, että pyydämme avuksi sovittelijan. Ulkopuolista apua tarvitaan kaikkiin sopimuspöytiin. JUKO sopii kunnissa opettajien, teknisen henkilöstön, lääkärien ja kuntien yleistä sopimuksesta.

Osapuolet totesivat tänään iltapäivällä, ettei tulokseen ole päästy. Kunnan sopimusneuvotteluihin osallistuvat neuvottelujärjestöt JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy ja Suomen pelastusalan ammattilaiset) ja KT Kuntatyönantajat. JUKOn Luukkainen painottaa:

- On surkeaa, että Suomen suurimman sopimusalan osalta palkansaajia kohdellaan näin. Lähes kaikilla muilla sopimusaloilla on sovittu uusista sopimuksista, mutta kunta-alalla kuukausien neuvottelujen lopputulos on mahalasku. Kuitenkin kuntien työntekijät kantavat nyt poikkeusoloissa vastuuta koko Suomen pyörittämisestä.

- JUKO on aktiivisesti pyrkinyt tuomaan pöytään vaihtoehtoja, joilla neuvotteluja olisi ollut mahdollista viedä eteenpäin oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti, mutta tähän ei kaikilta osapuolilta löytynyt ymmärrystä.

"Normaalia vaativammat työolot nyt koko julkisella sektorilla"

JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren muistuttaa, että joka kolmas kuntien palkansaaja kuuluu akavalaiseen liittoon.

- Kunnissa on useita ammattiryhmiä, jotka kohtaavat koronaiskun etulinjassa. Siksi on tärkeää, ettei eri palkansaajaryhmiä aseteta vastakkain kriisin varjolla. Normaalia vaativammat olosuhteet eivät myöskään koske vain kunta-alaa, vaan Suomen koko julkista sektoria.

Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät tänään tiistaina 31. maaliskuuta. Myös kunta-ala siirtyy sopimuksettomaan tilaan keskiviikkona 1. huhtikuuta. Sopimuksettomana aikana voimassa ovat vanhat työehdot.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. Sovimme työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa, Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Toistaiseksi neuvottelutulokset on saatu yliopistoille ja Kansallisgallerialle. Yliopistojen uuden työehtosopimuksen työmarkkinajärjestöjen hallinnot vahvistivat viime viikon perjantaina.

Neuvottelut jatkuvat valtiolla, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Työterveyslaitoksella.