Työvoimapalvelut siirtyvät kuntiin – edessä historiallisen suuret yt-neuvottelut

15.6.2022 11:16

Muutos koskee lähes 5 000:ta henkilöä. Parhaillaan käynnissä on lausuntokierros hallituksen esityksestä. "Seuraamme uudistusta ja lausumme siitä kesäkuun loppuun mennessä", JUKOn valtiosektorin neuvottelupäällikkö Minna Salminen kertoo.

Työvoimapalvelut siirtyvät valtiolta kuntiin kokonaan vuoden 2024 aikana. Parhaillaan käynnissä on lausuntokierros hallituksen esityksestä.

- Seuraamme uudistusta ja lausumme siitä kesäkuun loppuun mennessä, JUKOn valtiosektorin neuvottelupäällikkö Minna Salminen kertoo.

Muutos on historiallisen suuri, sillä se koskee lähes 5 000:ta henkilöä. Heistä valtaosa työskentelee te-toimistoissa.

Meneillään olevassa kuntakokeilussa kunnissa työskentelee jo tuhat henkilöä, joiden siirtyminen uusille työvoimapalvelujen järjestämisalueille tapahtuu samaan aikaan muiden kanssa vuoden 2024 lopulla.

Siirto aiheuttaa joitain muutoksia myös Valtion talous- ja henkilöstöhallintokeskuksen Palkeiden, Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen Valtorin, Maahanmuuttoviraston, ely-keskusten ja aluehallintovirastojen (avit) sekä näiden kehittämis- ja hallintotyöstä vastaavan KEHA-keskuksen henkilöstöön.

Valtio vastaa kaikkien muutoksessa kuntiin siirtyvien yhteistoimintaneuvotteluista.

- Siirrossa noudatetaan liikkeenluovutusta, eli henkilöt siirtyvät aluksi nykyisin työsuhteen ehdoin, Salminen painottaa.

Hallitus päätti puoliväliriihessä keväällä 2021 jatkaa valmistelua työ- ja elinkeinopalvelujen siirtämiseksi kunnille. Eduskunnan on tarkoitus käsitellä lakia syksyllä. Jos eduskunta hyväksyy lain, yt-neuvottelut alkavat syksyllä 2023 ja siirrot työvoimapalvelujen järjestämisalueille joulukuussa 2024.

Työ- ja elinkeinoministeriö | TE-palvelut 2024 -uudistus