Valtion neuvotteluissa esillä työaikatavoitteet ja koronavirukseen varautuminen

5.3.2020 19:06

Valtion neuvottelut jatkuivat torstaina 5. maaliskuuta työaikakysymysten käsittelyllä. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä vaikutuksia koronavirukseen varautumisella on palvelussuhteen ehtojen kannalta.

Tapaamisessa käytiin läpi valmisteilla olevaa tilapäistä asetusmuutosta liittyen koronavirukseen.

– Muutos antaisi mahdollisuuden jäädä sairauslomalle koronaviruksen takia joko omalla ilmoituksella tai työterveyshoitajan antamalla todistuksella nykyistä kolmea päivää pidemmäksi ajaksi, tarkentaa neuvottelupäällikkö Markku Nieminen.

Lisäksi keskusteltiin virastoille valmisteltavista ohjeista. Tavoitteena on, että tilapäinen asetusmuutos annetaan ja ohjeet lähtevät virastoille ensi viikon torstaina 12. maaliskuuta.

Tapaamisessa käytiin keskustellen läpi loput palkansaajien tavoitteista.

– Pääosassa olivat työaikakysymykset, kuten etätyö ja paikkariippumaton työ. Yhtenä keskeisenä kohtana oli matkustamiseen käytettävän ajan korvaaminen lepoajalla, kertoo valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL).

Lisäksi keskusteltiin laajemmin työssä jaksamisesta valtiolla.

Neuvottelut jatkuvat maanantaina 9. maaliskuuta.

Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.

Akavalainen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa neuvotteluissa sinua ja ammattiliittoasi ja neuvottelee työpaikallasi käytössä olevat työehtosopimukset.

JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta korkeakoulutettua. Sovimme työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja AVAINTA-aloilla. Sovimme työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Valtion sopimusneuvotteluihin osallistuvat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Valtion työmarkkinalaitos.

Tiedotamme neuvotteluista neuvottelutiedotteella. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.

Lue myös:

Valtion pöydässä tänään esillä työhyvinvointi – JUKO haluaa työn ja vapaa-ajan parempaa yhteensovittamis