Olemme julkisten joukkue: J = johtava U = uudistava K = kokoava O = oikeudenmukainen.

Kuntien, valtion, kirkon ja yliopistojen pääsopijajärjestönä valvomme yli 200 000 korkeakoulutetun työntekijän ja esimiehen etuja. Työpaikoilla meillä on 3 900 luottamusmiestä – he takaavat, ettei työntekijä jää missään tilanteessa yksin. Lue lisää >

Ajankohtaista

Eduskunta hyväksyi valmiuslain – Miten koronaepidemia vaikuttaa työelämään?

Kokosimme luottamusmiehille ja liitoille kysymys–vastaus-paketin. Ohje soveltuu kaikille sopimussektoreille. Lisätietoja voi kysyä JUKOn toimistosta tai jäsenyhdistyksistämme. Terveydenhuollon ammattihenkilöstön osalta ohjeistusta on päivitetty 26. maaliskuuta.

19.3.2020 17:15

Neuvottelut Työterveyslaitoksen sopimuksesta jatkuivat maanantaina

Tänään keskusteltiin muun muassa matkustusajasta ja luottamusmiesten asemasta. Yt-neuvottelut koronatilanteen aiheuttamasta lomautustarpeesta alkavat 1. huhtikuuta.

30.3.2020 18:44

Valtion sopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina

"Yhteiskunnalle kriittisissä toiminnoissa valtiolla työskenteleville on tärkeää saada aikaan vastuullinen sopimusratkaisu nopeasti. Emme kuitenkaan tavoittele ratkaisua hinnalla millä tahansa", JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen. Neuvottelut jatkuvat tiistaina.

30.3.2020 17:42
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Normaalipituinen sopimuskausi toisi vakautta seurakuntiin

"Kirkon työmarkkinalaitoksen tarjoama pätkäsopimus ei miellytä palkansaajia", JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen.

30.3.2020 16:53

Isänpäiväblogi: Isät haluavat olla lastensa kanssa – palkallisista vanhempainvapaista keino houkutella osaajia julkiselle sektorille

Nykyisät haluavat viettää aikaa pienten lastensa kanssa. Muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliitto kertoo (HS 27.10.) uudesta, hienosta ilmiöstä ”isäryhmistä”, joissa vanhempainvapaalla olevat isät lapsineen tapaavat toisiaan ja tekevät kaikille mieleisiä asioita. Arjen ja isyyden muuttuminen vahvistaa tarvetta jakaa vanhempainvapaat nykyistä tasaisemmin, kun nyt isän oikeus palkalliseen isyysvapaaseen on vain murto-osa äidin palkallisista vapaista.

8.11.2019 11:40

Blogi: Neuvottelujemme perustana ovat strategiamme tärkeät tavoitteet

Strategia on tavoiteltu loppuasetelma, tulevaisuuteen sijoittuva kokonaiskuva, johon halutaan ja on mahdollista päästä. Se toteutuu hyvällä suunnittelulla ja vaivannäöllä. Saavutamme päämäärämme toteuttamalla yhdessä tekemäämme strategiaa.

30.10.2019 08:42

Blogi: Vakaa Suomi on myös varakkaiden etu

Onko hyvinvointiyhteiskuntamme suurin uhka tällä hetkellä empatiavaje? On vaarallista asua kuplassa, jossa vain minällä on merkitystä.

18.9.2019 10:41
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Avainta-aloilla pöydässä työaika ja luottamusmiesten asema

"Jos kuntasektorin sopimusneuvottelut jumiutuisivat määrittelemättömäksi ajaksi, Avainta-työehtosopimuksen osalta varaudutaan neuvottelemaan joka tapauksessa", JUKOn neuvottelupäällikkö Minna Holm.

30.3.2020 12:21

Avainta-alojen neuvottelut jatkuivat keskiviikkona

Palkansaajat ehdottavat työryhmää tarkastelemaan palkkausjärjestelmää. ”Mahdollisista palkankorotustavoiteista ei vielä keskusteltu”, JUKOn Minna Holm.

18.3.2020 12:05

Avainta-pöydässä puhuttiin luottamusmiehen oikeudesta tietoon

Luottamusmiehen tiedonsaantioikeuksien parantamisen yhteydessä käsiteltiin tietosuojalain asettamia rajoitteita. ”Palkansaajien edustajien mielestä rajoitteita oli vähemmän ja työnantajan mielestä enemmän”, JUKOn neuvottelupäällikkö Minna Holm.

16.3.2020 15:56
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Normaalipituinen sopimuskausi toisi vakautta seurakuntiin

"Kirkon työmarkkinalaitoksen tarjoama pätkäsopimus ei miellytä palkansaajia", JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen.

30.3.2020 16:53

Kirkon sopijaosapuolet kehottavat seurakuntia välttämään lomautuksia

"Lomautusten sijaan tarvitaan luovia tapoja yhteiskunnan tukemiseen koronaviruksen aiheuttamassa kriisitilanteessa," Kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni.

26.3.2020 20:30

Kirkon neuvotteluissa maaliin on vielä matkaa

"Neuvottelut jatkuvat ja tavoitteena edelleen on saada sopimus aikaiseksi mahdollisimman pian", JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen.

24.3.2020 20:03
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Sopimuskauden pituus esillä kuntaneuvotteluissa

Työnantaja valmis harkitsemaan myös vuotta pidempää sopimusta. Pääpöydän neuvottelut jatkuvat tiistaina 31. maaliskuuta.

29.3.2020 19:23

Kuntaneuvottelut: Kiky-tunneissa ei vielä lähentymistä, koronaryhmä perustettiin

JUKO, JHL ja JYTY tekivät yhteisen esityksen allekirjoituspöytäkirjaksi perjantaina jatkuneissa kuntaneuvotteluissa.

27.3.2020 14:38

​​​​​​​Kuntaneuvottelut jatkuivat - palkansaajat paheksuvat kuntien koronatilanteeseen perustuvia lomautusaikeita 

”Myös maan hallitus on vedonnut kuntiin, etteivät ne lomauttaisi”, JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren. 

25.3.2020 18:14
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Neuvottelut Työterveyslaitoksen sopimuksesta jatkuivat maanantaina

Tänään keskusteltiin muun muassa matkustusajasta ja luottamusmiesten asemasta. Yt-neuvottelut koronatilanteen aiheuttamasta lomautustarpeesta alkavat 1. huhtikuuta.

30.3.2020 18:44

Nainen, ansaitset kunnon palkan!

Akavalaisissa sote-ammateissa moni tienaa kuukaudessa alle 3 000 euroa. Heistä pääosa on naisia. "Työvoimapula ei aina suoraan nosta palkkoja, vaikka niin on totuttu ajattelemaan. Ratkaisut löytyvät palkkauksen ja työhyvinvoinnin pitkäjänteisestä kehittämisestä sekä johtamisesta", JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

8.3.2020 09:04

Työterveyslaitoksen neuvotteluissa vaihdettiin kirjalliset tavoitteet

Palkansaajat tavoittelevat muun muassa kiky-tuntien poistoa ja henkilöstön edustajien aseman parantamista. Pöydässä on myös ikääntyneiden läheisten hoitovapaa.

3.3.2020 09:15
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Valtion sopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina

"Yhteiskunnalle kriittisissä toiminnoissa valtiolla työskenteleville on tärkeää saada aikaan vastuullinen sopimusratkaisu nopeasti. Emme kuitenkaan tavoittele ratkaisua hinnalla millä tahansa", JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen. Neuvottelut jatkuvat tiistaina.

30.3.2020 17:42

Valtion neuvotteluissa edettiin

"Järjestöillä on edelleen pyrkimys nopeaan sopimusratkaisuun, mutta ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä", JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen. 

26.3.2020 15:43

Valtiotyönantajan esitys kaukana järjestöjen tavoitteista

"Järjestöt haluavat yleisen linjan mukaisen palkkaratkaisun ja poistaa kiky-työajanpidennyksen", neuvottelupäällikkö Markku Nieminen.

20.3.2020 16:35
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Neuvottelut Työterveyslaitoksen sopimuksesta jatkuivat maanantaina

Tänään keskusteltiin muun muassa matkustusajasta ja luottamusmiesten asemasta. Yt-neuvottelut koronatilanteen aiheuttamasta lomautustarpeesta alkavat 1. huhtikuuta.

30.3.2020 18:44

Valtion sopimusneuvottelut jatkuivat maanantaina

"Yhteiskunnalle kriittisissä toiminnoissa valtiolla työskenteleville on tärkeää saada aikaan vastuullinen sopimusratkaisu nopeasti. Emme kuitenkaan tavoittele ratkaisua hinnalla millä tahansa", JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen. Neuvottelut jatkuvat tiistaina.

30.3.2020 17:42

Normaalipituinen sopimuskausi toisi vakautta seurakuntiin

"Kirkon työmarkkinalaitoksen tarjoama pätkäsopimus ei miellytä palkansaajia", JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen.

30.3.2020 16:53
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Yliopistojen uusi työehtosopimus on hyväksytty – palkankorotukset yleisen linjan mukaisia

Kiky-tunnit poistuvat ja korvautuvat muilla järjestelyillä.

27.3.2020 12:02

Yliopistosektorille syntyi neuvottelutulos

Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa saatiin aikaan neuvottelutulos myöhään sunnuntai-iltana. Teknisten syiden vuoksi neuvotteluosapuolet kuittasivat sen tiistaina päivällä. Syntynyt neuvottelutulos menee nyt järjestöjen hallintojen käsittelyyn. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, kun kaikkien neuvotteluosapuolten hallinnot ovat sen hyväksyneet,

24.3.2020 13:44

JUKO tavoittelee yliopistoille vastuullista sopimusta

"Yliopistot ovat kiinni vain fyysisesti. Opetus pyörii täysillä etänä. Henkilöstö on kantanut hienosti vastuunsa. Uskon, että myös neuvottelupöydässä kaikkien osapuolten tavoitteena on vastuullinen ja oikeudenmukainen sopimus", toteaa JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho. Yliopistoneuvotteluissa tiivistetään tahtia.

18.3.2020 16:16
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Minut on valittu luottamusmieheksi

Tästä se alkaa, me autamme sinua! Täytä aluksi tämä ilmoitus.

Uuden luottamusmiehen ilmoitus
alarm

Luottamusmiehen työkalupakki

Tästä löydät neuvot ja työkalut, jotka auttavat sinua toimimaan luottamusmiehenä.

Luottamusmiehen työkalupakki
exit_to_app

Luottamusmiesrekisterin tietopyynnöt

Voit pyytää tietoja luottamusmiesrekisteristämme. Vastaamme pyyntöihin sähköpostilla.

Luottamusmiesrekisterin tietopyynnöt
perm_identity

Sosiaalinen media