JUKO: Työsopimuslaki koskee myös yliopistoja

19.10.2020 10:46

”Perusteettomasti määräaikaisiin työsuhteisiin pääsee käsiksi vain, jos niissä työskentelevät nostavat asiansa esille”, JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Katja Aho.

Määräaikaiselle työsopimukselle on löydyttävä aina perusteltu syy.

- Laki on selkeä. Jos työnantaja ei pysty osoittamaan perusteltua syytä määräaikaisuudelle, työsopimus on voimassa toistaiseksi. Tämä työsopimuslain peruslähtökohta koskee myös yliopistoja, huomauttaa JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Katja Aho.

Kuitenkin reilusti yli puolet yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstöstä työskentelee jatkuvasti määräaikaisina pätkätyöläisinä. Ero muihin palkansaajiin on poikkeuksellisen suuri, kun viime vuonna kaikista palkkatyötä tekevistä vain 16 prosenttia työskenteli määräaikaisina.

- Valitettavan usein määräaikaiset työsuhteet yliopistoissa ovat myös erittäin lyhyitä, ja niistä muodostuvat urapolut katkonaisia.

Aho muistuttaa, että määräaikaisuudet koetaan stressaavina, sillä ne luovat epävarmuutta tulevaisuudesta ja haittaavat pitkäjänteistä työskentelyä. Määräaikaisuudet vaikuttavat yksityiselämään, esimerkiksi mahdollisuuteen saada asuntolaina tai päätökseen perustaa perhe.

- JUKOssa ja liitoissa pääsemme käsiksi perusteettomasti määräaikaisiin työsuhteisiin vain, jos niissä työskentelevät nostavat asiansa esille.

- Jos sinulle on tehty useita peräkkäisiä määräaikaisuuksia ja arvelet, että jollekin määräaikaiselle työsopimuksellesi ei ole perusteltua syytä tai haluat varmistaa tilanteesi, ota yhteyttä jukolaiseen luottamusmieheen ja pyydä häntä käymään läpi sopimukset. Luottamusmiehemme auttavat ja tukevat kaikkien JUKO-liittojen jäseniä, Aho neuvoo.

JUKOn jäsenliitto Tieteentekijät aloitti sosiaalisessa mediassa tänään kampanjan #mikseivakituinen #whynotpermanent. Lokakuun loppuun jatkuvan kampanjan tavoitteena on muun muassa lisätä määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien tieteentekijöiden tietoisuutta oikeuksistaan ja mahdollisuuksista vaikuttaa työsuhteeseen.

Lue myös

Yliopistot lisäävät koulutuspaikkoja, opetustyön määrä kasvaa – JUKO muistuttaa määräaikaisten suuresta joukosta, yli puolet opetus- ja tutkimushenkilöstöstä puurtaa pätkätyössä | päivitetty 4.9. | 2.9.2020

Blogi: Määräaikaisuus on poikkeus säännöstä – myös yliopistoissa | 7.9.2020