Yliopistot lisäävät koulutuspaikkoja, opetustyön määrä kasvaa – JUKO muistuttaa määräaikaisten suuresta joukosta, yli puolet opetus- ja tutkimushenkilöstöstä puurtaa pätkätyössä (päivitetty 4.9.)

2.9.2020 12:51

”Viestimme yliopistoille on selvä – ensin vakinaistetaan perusteettomasti määräaikaiset työntekijät, vasta sen jälkeen palkataan uutta henkilöstöä”, JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Katja Aho painottaa.

Yliopistosektorilla akavalaisten työehtosopimukset neuvotteleva JUKO muistuttaa, että koulutuspaikkojen lisääntyessä yliopistoissa kasvaa myös opetustyön määrä.

- Odotettavissa on uusia rekrytointeja. Määräaikaisten työsuhteiden tilannetta on kuitenkin ehdottomasti tarkasteltava ennen niitä. Viestimme on selvä – ensin vakinaistetaan perusteettomasti määräaikaiset, vasta sen jälkeen palkataan uutta henkilöstöä, JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö Katja Aho painottaa.

Liki 70 prosenttia yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstöstä työskenteli vuosina 1998–2019 Sivistystyönantajien (Sivista) mukaan määräaikaisissa työsuhteissa. Myös ilman tohtorikoulutettavia luku pysyy korkeana, 60 prosentissa. Ero muihin palkansaajiin on poikkeuksellisen suuri, kun viime vuonna kaikista palkkatyötä tekevistä vain 16 prosenttia työskenteli määräaikaisina.

Aho muistuttaa, että yliopistojen tuleva rahoitus koskee kokonaisia tutkintoja.

- Rahoitusta on tulossa lisää myös rahoitusmallin kautta, siksi yliopistoilla ei ole perusteita palkata uusia määräaikaisia työntekijöitä tai pitää nykyistä suurta joukkoa määräaikaisissa työsuhteissa, kun tehtävät ovat pysyviä.

- Nyt on tärkeää, että luottamusmiehet ja määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevät ovat aktiivisia ja määräaikaisuuksien perusteet tarkistetaan.

Määräaikaisuuksien tarkastelusta keskustellaan myös yliopistosektorin pääluottamuspäivillä marraskuussa.

- Joulu–tammikuussa toteutamme luottamusmiehillemme kyselyn, jolla selvitämme, miten tarkastelut ja perusteettomien määräaikaisuuksien vakinaistamiset etenevät Suomen yliopistoissa, Aho kertoo.

Lue Ahon kommentit myös Pysäyttävä luku: Yliopistojen opettajista ja tutkijoista 70 prosenttia työskentelee määräaikaisena – Mistä oikein on kyse? (Sipoon Sanomat, Aamuposti, Vihdin Uutiset, Helsingin Uutiset, Uusimaa, Nurmijärven Uutiset, Loviisan Sanomat, Keski-Uusimaa, Mäntsälän Uutiset, Tamperelainen, Länsiväylä, Vantaan Sanomat 4.9.2020)

Tulossa: maanantaina 7. syyskuuta blogi Määräaikaisuus on aina poikkeus – myös yliopistoissa.

Oikeus tietoon on olemassa

Vähintään kerran vuodessa pääluottamusmiehellä on oikeus saada tietoa toimipiirinsä tai työpaikkansa henkilöstön

• lukumäärästä ja siinä tapahtuneista muutoksista

• määrä- ja osa-aikaisten sekä työnantajan työssä olevien ulkopuolisten henkilöiden lukumäärästä ja niissä tapahtuneista muutoksista.

Vähintään kaksi kertaa vuodessa luottamusmiehellä on oikeus saada tietoa toimipiirinsä tai työpaikkansa uusista määräaikaisista palvelussuhteista

• henkilön nimi

• tehtävä

• yksikkö

• palvelussuhteen alkamisaika

• palvelussuhteen kesto

• määräaikaisuuden peruste.