Yliopisto | Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkankorotuksista jatkuivat maanantaina

27.2.2023 13:57

Palkansaajajärjestöt jättivät oman esityksensä palkantarkistuksista. Seuraavan kerran järjestöt ja Sivista tapaavat 1. maaliskuuta.

Neuvottelut yliopistolaisten palkoista jatkuivat 27. helmikuuta. Maanantaina henkilöstöä edustavat järjestöt jättivät oman esityksensä palkankorotuksista.

JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia.

Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 1. maaliskuuta.

JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet yliopistoja koskevan työehtosopimuksen 17. helmikuuta.

JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.

Kerromme neuvottelujen etenemisestä perjantaisin JUKO Uutiset -kirjeessä. Seuraa ajantasatilannetta Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry. Neuvottelutuloksen syntymisestä ja sopimuksen hyväksymisestä muun muassa luottamusmiehet ja lakkopäälliköt saavat neuvottelutiedotteen myös sähköpostiinsa.

Yliopisto faktat

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista

Sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukoulujen määräykset

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut)

Yliopistojen yleinen työehtosopimus koskee noin 34 000:ta palkansaajaa. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.

Mikä JUKO?

  • Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • JUKOlla on 3 500 luottamusmiestä eri puolilla Suomea. Työpaikallaan he edustavat kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • Käymme työnantajien kanssa jatkuvaa vuoropuhelua paremman työelämän puolesta.