Kuntavaalit 2021: Sinä päätät! Kaikki hyötyvät osaavasta kuntahenkilöstöstä - Ehdokas, näin vaikutat ammattilaisten työhön

22.3.2021 10:48

Tutustu JUKOn neljään kuntateesiin ja JUKO-liittojen vaalikampanjoihin. Akavalaisia yhdistää huoli asiantuntijoiden ja esimiesten jaksamisesta, talouden ja kuntien palvelujen kurjistumisesta sekä tutkitun tiedon vaje päätöksenteossa.

Kuntavaalit on siirretty kesäkuun 13. päivään. Ehdokaslistat ja äänioikeusrekisteri kootaan uudelleen vaalilain mukaisessa aikataulussa.

Ennakkoäänestysaika pitenee kahteen viikkoon, jotta mahdollisuudet turvalliseen äänestämiseen paranevat, kertoo oikeusministeriö.

JUKO on Suomen suurin valtakunnallinen pääsopijajärjestö. Neuvottelemalla julkisalojen virka- ja työehtosopimukset edistämme 200 000 akavalaisen asiantuntijan ja esimiehen asemaa työelämässä.

Siksi on tärkeää, että nostamme kuntapalkansaajien asiat yhdessä keskusteluun ennen kesäkuun vaaleja.

Tutustu JUKOn neljään kuntateesiin ja ehdokkaan huoneentauluun sekä JUKO-liittojen kuntavaalikampanjoihin. Akavalaisia yhdistää nyt huoli asiantuntijoiden ja esimiesten jaksamisesta, talouden ja kuntien palvelujen kurjistumisesta sekä tutkitun tiedon vaje päätöksenteossa.

Someta kanssamme

Olemme koostaneet JUKOn neuvottelukuntien syksyn nostoista jukolaisille tärkeimmät kuntavaalit 2021-teesit. Tavoitteemme Twitterissä ja Facebookissa on

• muistuttaa äänestäjiä ja ehdolle aikovia JUKO-liittojen jäsenten tarpeista kuntien työntekijöinä

• kertoa ehdokkaille, missä ja miten he päättäjinä vaikuttavat kuntien palkansaajien asemaan

• muistuttaa, että henkilöstön ja työnantajan toimiva yhteistyö synnyttää laadukasta palvelua, josta hyötyy kunta ja jokainen kuntalainen.

Sinä päätät! Kuntavaalit 2021 – Ehdokas täällä pääset vaikuttamaan ammattilaisten työhön | 8.3.2021

Kuntavaalit: Liittoja yhdistää huoli kuntalaisten palvelujen heikkenemisestä ja työntekijöiden jaksamisesta | 12.2.2021

Tutustu JUKOn neljään kuntavaaliteesiin | 1.2.2021