Palkka kurja – Olo hurja! – Palkkapäivä-väki tervehti marssillaan myös eduskuntaa – ”Sovintoesitys tulossa, lakkomme on purrut!”

6.5.2022 15:05

Kunta-alan Palkkapäivä-marssi Helsingissä pysähtyi myös Eduskuntatalon eteen, eikä vaatimuksista jäänyt epäselvyyttä: arvostusta ja lisää liksaa! Samaan aikaan iltapäivällä sovittelulautakunta kertoi antavansa sovintoehdotuksen kunta-alan työriitaan tiistaina. ”Lakkomme on purrut. Hyvä”, kiteyttää JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Palkka kurja ­– Olo hurja! Mitä me haluamme? Arvostusta! Mitä me haluamme? Lisää liksaa!

JUKOn, JHL:n ja Jytyn Palkkapäivä-mielenilmauksen väki marssi pitkin Mannerheimintietä Helsingin keskustan Narinkkatorille perjantaina 6. toukokuuta.

Noin 3000 mielenosoittajan iskulauseet raikuivat myös kansanedustajille Eduskuntatalon edessä: Osaaminen maksaa! Palkkapäivä!

Lakko osoittanut kuntatyön merkityksen

Tällä viikolla yli 80 000 kunta-alan palkansaajaa on ollut lakossa kymmenessä kaupungissa, mukaan lukien pääkaupunkiseutu.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi Palkkapäivän puheessaan, että lakot ovat nostaneet nyt kansakunnan tietoisuuteen koko kuntatyön laajuuden ja merkityksen Suomelle ja suomalaisille.

Julkinen sektori pitää vaikeimpinakin aikoina huolen kansalaisten palveluista, ja nyt on aika osoittaa tämän työn merkityksellisyys ja arvostus myös rahalla.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistutti, ettei Suomi pärjää ilman kunta-alan ammattilaisia normaalissa arjessa kriiseistä puhumattakaan.

Samaa korosti Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, jonka mukaan suomalainen julkinen sektori on kansainvälisestikin malliesimerkki.

– Julkisia palveluita käytetään ja niitä arvostetaan, ja nyt tämän täytyy näkyä myös palkkaratkaisussa.

Tiivistä yhteistyötä

JUKO, Jyty ja JHL ovat tehneet neuvottelukierroksella ja lakkojärjestelyissä tiivistä yhteistyötä. Myös kuntasektorin työpaikoilla palveluiden sujuvuus perustuu monen eri ammatti-ihmisen panokseen.

– Kuntatyötä tehdään työpaikoilla yhdessä – työtehtävästä ja järjestäytymisestä riippumatta. Jokaisella on siinä oma tärkeä tehtävänsä, ja homma toimii, kun kollegaan ja esihenkilöön voi luottaa, korosti Narinkkatorilla JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

– Sama tilanne on myös edunvalvonnassa. Teemme tätä yhdessä, toisiamme tukien, vaikka ammattiryhmämme ovat erilaisia, hän lisäsi.

Myös Jonna Voima ja Päivi Niemi-Laine muistuttivat, että palveluiden tuottamiseksi tarvitaan lukuisia eri ammattiryhmiä.

– Moniammatillisissa palveluketjuissa kaikkia ammatteja tarvitaan. Samoin neuvotteluratkaisussa kaikki työntekijät on huomioitava. Palkankorotukset kuuluvat kaikille.

Sovintoehdotus tulee tiistaina

Samaan aikaan, kun Narinkkatorilla Palkkapäivä-tilaisuus alkoi iltapäivällä olla lopuillaan, sovittelulautakunta tiedotti antavansa sovintoehdotuksen kunta-alan työriidassa ensi tiistaina.

– Lakkomme on siis purrut. Hyvä, että sovintoesitys on tulossa, kiteyttää Maria Löfgren.

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kerromme kuntasektorin sopimusneuvotteluista kotisivullamme. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Teksti | Riitta Ryynänen JUKO Kuva | Jaana Pohja JUKO

Katso tästä JUKOn lakot, lakonuhat ja muut painostustoimet kunta-alalla

JUKO | Blogi | Maria Löfgren – Kuinka pitkään kuntatyönantaja vielä roikottaa henkilöstöään löysässä hirressä? | 5.5.2022

JUKO: Sovittelulautakunnan lykkäysratkaisu pettymys – yli 81 000 palkansaajan lakko alkaa kymmenessä kaupungissa 3. toukokuuta | 28.4.2022

JUKO | Kunta-alan asiantuntijat ja esimiehet historiansa laajimman lakon kynnyksellä, lukuisat kuntapalvelut hiljenevät viikoksi eri puolilla Suomea – JUKO: ”Osaoptimointi vaarantaisi julkiset palvelut” | 2.5.2022

JUKO | Akavalaiset esittävät sovittelujärjestelmän uudistamista – JUKO, YTN ja Akava: ”Tiukemmat edellytykset lakkojen siirroille” | 3.5.2022

Kunta-faktat

Sopimukset | Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus (LS), Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS), Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus

Palkankorotusten ja työehtomuutosten kustannusraami neuvotellaan yhteisessä pääneuvotteluryhmässä, muut työehdot sopimusalojen omissa neuvotteluryhmissä. JUKO tiedottaa pääneuvotteluryhmän neuvottelujen lisäksi KVTES- ja SOTE-sopimusneuvotteluista.

Neuvottelijat | puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ), toiminnanjohtaja Maria Löfgren (JUKO), neuvottelujohtaja Laura Lindholm (Lääkäriliitto) ja edunvalvontajohtaja Jari Järvi (KTK Tekniikan Asiantuntijat), neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen (SOTE-sopimus / JUKO)

Pääsopijat | JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

Miksi virka- ja työehtosopimusneuvottelut?

Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.

Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.

Virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.