Olemme julkisten joukkue: J = johtava U = uudistava K = kokoava O = oikeudenmukainen.

Kuntien, valtion, kirkon ja yliopistojen pääsopijajärjestönä valvomme yli 200 000 korkeakoulutetun työntekijän ja esimiehen etuja. Työpaikoilla meillä on 3 900 luottamusmiestä – he takaavat, ettei työntekijä jää missään tilanteessa yksin. Lue lisää >

Ajankohtaista

Isänpäiväblogi: Isät haluavat olla lastensa kanssa – palkallisista vanhempainvapaista keino houkutella osaajia julkiselle sektorille

Nykyisät haluavat viettää aikaa pienten lastensa kanssa. Muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliitto kertoo (HS 27.10.) uudesta, hienosta ilmiöstä ”isäryhmistä”, joissa vanhempainvapaalla olevat isät lapsineen tapaavat toisiaan ja tekevät kaikille mieleisiä asioita. Arjen ja isyyden muuttuminen vahvistaa tarvetta jakaa vanhempainvapaat nykyistä tasaisemmin, kun nyt isän oikeus palkalliseen isyysvapaaseen on vain murto-osa äidin palkallisista vapaista.

8.11.2019 11:40

Jukolaiset isät: Tärkeintä on olla läsnä lasten elämässä

Suomi pyörii joka päivä, myös juhlapyhinä. Tulevan isänpäivän ja lähestyvän joulun kunniaksi kysyimme kolmelta isänpäivinä töihin tottuneelta jukolaiselta isältä, millaista on yhdistää vaativa vuorotyö ja vanhemmuus. Kysyimme myös, miten yhteiskunta voisi tukea vanhemmuutta ja rohkaista lapsia toivovia perustamaan perheen huolista huolimatta.

7.11.2019 09:05

Pitkän linjan työmarkkina- ja vaikuttajaviestijä Jaana Pohja JUKOn viestintäpäälliköksi

Filosofian maisteri Jaana Pohja on valittu akavalaisen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn viestintäpäälliköksi. Tehtävässä 4. marraskuuta aloittanut Pohja vastaa osaltaan järjestön mediasuhteista, vaikuttajaviestinnästä ja sisäisestä viestinnästä.

5.11.2019 10:33
Katso kaikkimore_vertmore_vert

JUKOn hallitus vahvisti yliopiston ja Kansallisgallerian neuvottelutulokset

JUKOn yliopistoneuvottelukunnan hyväksyttyä ja esitettyä neuvottelutulosten vahvistamista JUKOn hallitukselle, vahvistettiin ne hallituksen kokouksessa tänään iltapäivällä. Myös työnantajapuoli Sivistystyönantajat on ratkaisut hyväksynyt.

28.9.2018 00:00

JUKO on tyytyväinen yliopistojen neuvottelutulokseen: poikkeustila ohi, nyt yhdessä eteenpäin

Koko työehtosopimuksen palkankorotusvara käytetään yliopistojen henkilökunnan palkankorotuksiin. ”Tämä on se tasapainoinen ratkaisu, johon me JUKOssa pyrimme alusta alkaen”, sanoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön neuvottelupäällikkö Markku Kojo.

28.9.2018 00:00

Yliopistojen palkkausjärjestelmän neuvottelut päätökseen

”Saimme yliopiston palkkausjärjestelmän uudistamista koskevat neuvottelut päätökseen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Neuvottelutulos menee vielä osapuolten päättävien elinten käsittelyyn”, kertoo JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Kojo.

27.9.2018 00:00
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Jukolaiset isät: Tärkeintä on olla läsnä lasten elämässä

Suomi pyörii joka päivä, myös juhlapyhinä. Tulevan isänpäivän ja lähestyvän joulun kunniaksi kysyimme kolmelta isänpäivinä töihin tottuneelta jukolaiselta isältä, millaista on yhdistää vaativa vuorotyö ja vanhemmuus. Kysyimme myös, miten yhteiskunta voisi tukea vanhemmuutta ja rohkaista lapsia toivovia perustamaan perheen huolista huolimatta.

7.11.2019 09:05

Pitkän linjan työmarkkina- ja vaikuttajaviestijä Jaana Pohja JUKOn viestintäpäälliköksi

Filosofian maisteri Jaana Pohja on valittu akavalaisen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn viestintäpäälliköksi. Tehtävässä 4. marraskuuta aloittanut Pohja vastaa osaltaan järjestön mediasuhteista, vaikuttajaviestinnästä ja sisäisestä viestinnästä.

5.11.2019 10:33

Työntekijöiden huono kohtelu Valtorissa vaarantaa valtion turvallisuutta

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on huolissaan valtion ICT-palveluista vastaavan Valtorin toimintamallin heikkouksista. Tämä toimimattomuus vaikeuttaa päivittäin työntekijöiden arkea ja vaarantaa koko yhteiskunnan toimivuuden.

7.10.2019 09:02
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Isänpäiväblogi: Isät haluavat olla lastensa kanssa – palkallisista vanhempainvapaista keino houkutella osaajia julkiselle sektorille

Nykyisät haluavat viettää aikaa pienten lastensa kanssa. Muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliitto kertoo (HS 27.10.) uudesta, hienosta ilmiöstä ”isäryhmistä”, joissa vanhempainvapaalla olevat isät lapsineen tapaavat toisiaan ja tekevät kaikille mieleisiä asioita. Arjen ja isyyden muuttuminen vahvistaa tarvetta jakaa vanhempainvapaat nykyistä tasaisemmin, kun nyt isän oikeus palkalliseen isyysvapaaseen on vain murto-osa äidin palkallisista vapaista.

8.11.2019 11:40

Blogi: Neuvottelujemme perustana ovat strategiamme tärkeät tavoitteet

Strategia on tavoiteltu loppuasetelma, tulevaisuuteen sijoittuva kokonaiskuva, johon halutaan ja on mahdollista päästä. Se toteutuu hyvällä suunnittelulla ja vaivannäöllä. Saavutamme päämäärämme toteuttamalla yhdessä tekemäämme strategiaa.

30.10.2019 08:42

Blogi: Vakaa Suomi on myös varakkaiden etu

Onko hyvinvointiyhteiskuntamme suurin uhka tällä hetkellä empatiavaje? On vaarallista asua kuplassa, jossa vain minällä on merkitystä.

18.9.2019 10:41
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Pääluottamusmies Mika Ahola: Minua motivoi, kun pääsen vaikuttamaan asioihin jo alkuvaiheessa

Mika Ahola on tuore pääluottamusmies uudessa ja kasvavassa Apotti-yhtiössä. Häntä innostaa työssään mahdollisuus vaikuttaa jo alkuvaiheessa asioihin, jotka parantavat työn toimivuutta ja työntekijöiden työhyvinvointia.

1.3.2019 00:00

AVAINTES ja SEURETES neuvottelutiedote

Neuvottelutulokseen päästiin 13.2.

15.2.2018 00:00

JUKOn hallitus on tänään vahvistanut neuvottelutuloksen AVAINTES:n osalta.

JUKOn hallitus on tänään vahvistanut neuvottelutuloksen AVAINTES:n osalta. Neuvottelutuloksen mukaan voimassa olevaa työehtosopimusta jatketaan vuodella.

31.5.2016 00:00
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Kirkon hengellisen työn viranhaltijoiden työaikakiistaan haetaan ratkaisua sopimusteitse

Kirkon pääsopijajärjestöjen (JUKO, Kirkon alan unioni ja Kirkon alat) ja kirkon työmarkkinalaitoksen yhteinen työryhmä ei päässyt kevään aikana yhteisymmärrykseen uuden työaikalain soveltamisalasta. Työryhmän työ on todettu päättyneeksi. Keskusteluyhteys sopijaosapuolten välillä ei ole kuitenkaan katkennut. Sopijaosapuolet kokoontuivat yhteiseen tapaamisen asian tiimoilta viime viikon loppupuolella.

19.8.2019 00:00

Kirteko-verkostotapaamiset syksyllä 2019

Syksyn 2019 verkostotapaamiset järjestetään valmennuspäivinä, joissa syvennetään rakentavan vuorovaikutuksen ja luottamuksen rakentamisen taitoja.

16.8.2019 00:00

Kirkon pääsopijaosapuolet pohtivat yhdessä uutta työaikalakia

Eduskunta hyväksyi 13.3.2019 uuden työaikalain, joka tulee voimaan 1.1.2020. Kirkon virka- ja työehtosopimus on kuitenkin voimassa maaliskuun loppuun 2020, joten uudet työaikalain määräykset astuvat kirkon piirissä voimaan vasta huhtikuun alusta lukien 2020.

8.4.2019 00:00
Katso kaikkimore_vertmore_vert

JUKO: Voimme lisätä paikallista sopimista, jos kunnat panostavat palkkoihin

Paikallinen sopiminen etenee kunta-alalla vain, jos kunnilla on käytössään rahaa palkkaepäkohtien korjaamiseen ja palkkausjärjestelmien kehittämiseen – ja ne myös käyttävät sitä, linjaavat JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen ja toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

15.5.2019 00:00

KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt: Työn murros yllätti

Toimintatapojen muutos uutta tekniikkaa tärkeämpää

12.4.2019 00:00

JUKO: Kuntien otettava ohjat soten uudistamisessa – ulkoistamiset kuriin

”Soten seuraavaa vaihetta ei voida jäädä enää odottamaan, vaan kuntien on itse otettava ohjat uudistustyössä”, JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren vaatii. Puheenjohtaja Olli Luukkainen korostaa, että ratkaisuissa pitää välttää harkitsemattomia ulkoistamisia ja yksityistämisiä. Uudistuksissa on myös hyödynnettävä kuntien sotehenkilöstön asiantuntemus.

8.3.2019 00:00
Katso kaikkimore_vertmore_vert

TTL:n neuvottelutulos

Työterveyslaitoksen talokohtaiseen työehtosopimukseen saatiin 17.2. neuvottelutulos sopimuskaudelle 1.2.2018-31.3.2020.

19.2.2018 00:00

Työterveyslaitoksen neuvotteluissa

saatiin tänään 2.2. pöydälle työnantajan ensimmäinen esitys

17.1.2018 00:00

Työterveyslaitoksen neuvottelut jatkuivat

tänään 8.1.2018 joulutauon jälkeen.

8.1.2018 00:00
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Markku Kojo valtiosektorin neuvottelupäälliköksi

OTK Markku Kojo on nimitetty Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn valtiosektorin neuvottelupäälliköksi 1.9. alkaen. Tätä ennen Kojo työskenteli JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkönä.

29.8.2019 00:00

Uupunut ei uudistu – kannanotto henkilöstöresurssien turvaamiseksi

Suomen Akatemian, Opetushallituksen ja Kotimaisten kielten keskuksen henkilöstöresursseja on vähennetty jo vuosia. Samaan aikaan tehtävät virastoissamme eivät ole vähentyneet, niitä on aiempaa enemmän ja työmme tavoitteet ovat laajempia ja kunnianhimoisempia.

28.8.2019 00:00

JUKO: Ulkoministeriön häirintäselvityksen suositukset nopeasti käytäntöön!

”Hyvä, että ulkoministeriö teetti riippumattoman selvityksen häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta ministeriössä. Oli siis tärkeää, että me JUKOssa nostimme kissan pöydälle. Nyt tärkeintä on ottaa selvityksen tulokset tosissaan ja käynnistää ulkoministeriön toimintakulttuurin muutos käytännössä – ja yhteistyössä henkilöstön kanssa”, sanoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

26.3.2019 00:00
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Jukolaiset isät: Tärkeintä on olla läsnä lasten elämässä

Suomi pyörii joka päivä, myös juhlapyhinä. Tulevan isänpäivän ja lähestyvän joulun kunniaksi kysyimme kolmelta isänpäivinä töihin tottuneelta jukolaiselta isältä, millaista on yhdistää vaativa vuorotyö ja vanhemmuus. Kysyimme myös, miten yhteiskunta voisi tukea vanhemmuutta ja rohkaista lapsia toivovia perustamaan perheen huolista huolimatta.

7.11.2019 09:05

Pitkän linjan työmarkkina- ja vaikuttajaviestijä Jaana Pohja JUKOn viestintäpäälliköksi

Filosofian maisteri Jaana Pohja on valittu akavalaisen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn viestintäpäälliköksi. Tehtävässä 4. marraskuuta aloittanut Pohja vastaa osaltaan järjestön mediasuhteista, vaikuttajaviestinnästä ja sisäisestä viestinnästä.

5.11.2019 10:33

Työntekijöiden huono kohtelu Valtorissa vaarantaa valtion turvallisuutta

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on huolissaan valtion ICT-palveluista vastaavan Valtorin toimintamallin heikkouksista. Tämä toimimattomuus vaikeuttaa päivittäin työntekijöiden arkea ja vaarantaa koko yhteiskunnan toimivuuden.

7.10.2019 09:02
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Yliopistojen määräaikaistyöryhmä jatkaa toimintaansa 31.12.2019 asti

Yliopiston yleisen työehtosopimuksen neuvotteluosapuolet Sivistystyönantajat, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat sopineet määräaikaisten työsopimusten käyttöä tarkastelevan työryhmän määräajan pidentämisestä vuoden 2019 loppuun asti.

9.9.2019 12:00

Katja Aho yliopistosektorin neuvottelupäälliköksi

OTK Katja Aho on nimitetty Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäälliköksi 1.9. alkaen. Hän työskenteli aiemmin JUKOn valtiosektorin asiantuntijana. Uudessa tehtävässään Aho seuraa Markku Kojoa, joka siirtyy valtiosektorin neuvottelupäälliköksi.

29.8.2019 00:00

Varapääluottamusmies Panu Sainio: Pääsen kehittämään koko työyhteisöä

Panu Sainion mielestä luottamusmiestoiminnassa on parasta se, että siinä pääsee osallistumaan laajasti työpaikkansa kehittämiseen. Aalto-yliopiston varapääluottamusmies korostaa yhteistyötä ja kuuntelun taitoa tunnetun aforismin sanoin: ”Kun kuljet viikon toisen mokkasiineissa, ymmärrät häntä paremmin.”

3.12.2018 00:00
Katso kaikkimore_vertmore_vert

Minut on valittu luottamusmieheksi

Tästä se alkaa, me autamme sinua! Täytä aluksi tämä ilmoitus.

Uuden luottamusmiehen ilmoitus
alarm

Luottamusmiehen työkalupakki

Tästä löydät neuvot ja työkalut, jotka auttavat sinua toimimaan luottamusmiehenä.

Luottamusmiehen työkalupakki
exit_to_app

Luottamusmiesrekisterin tietopyynnöt

Voit pyytää tietoja luottamusmiesrekisteristämme. Vastaamme pyyntöihin sähköpostilla.

Luottamusmiesrekisterin tietopyynnöt
perm_identity

Sosiaalinen media